sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Tanaan on ollut ihan taydellinen paiva. Aamulla pojat nukkui sikeasti kun ma nousin ylos ja tulin olohuoneeseen katsomaan brittisarjaa nimelta The upstairs downstairs ja keittelin samalla kahvia. Sain olla nauttia aamusta itseksi tunnin verran kunnes muut nousivat ylos, itseasiassa juuri sopivasti kun sain kahvit juuri keitetyksi. Sitten vain venyteltiin rauhassa muutaman tunnin ajan ennen kun ladettiin kaupungille. Ma ostin itselleni Roberto Cavallin huivin ja kaksi Henri Lloydin paitaa. Paidat on ihan super kivat! Ne on persu v-kaula-aukkoiset pure white ja french navy savyt.

Sitten kaytiin syomassa Thai edgessa -joka ei muuten ole enaa todellakaan mikaan hyva paikka! Me oltiin kaikki tosi pettyneita ruoan laatuun ja palveluun, mutta se ei nyt kaada maailmaa. Tietaapahan ettei sinne tarvitse enaa menna uudestaan. Lounaan jalkeen kaveltiin pieni reitti Clarence Dockin kautta tanne, vaikka pojat yritti vastustella viimeiseen asti. Mina voitin, jihuu :)

Sitten tultiin takaisin Mattille ja Kenille. Rob alkoi pelaamaan Xboxia, Ken otti paivaunet, Matt teki kiinanlaksyja ja ma aloitin The Girl With The Dragon Tattoo kirjan! Alku vaikutti ainakin tosi lupaavalta. Muutaman tunnin lukemisen jalkeen Matt ja mina otettiin pienet sunnuntai GT:t ja nyt ollaan lahdossa meidan kautta Fabian synttareille. 

Tanaan on ollut ihana tosi verkkainen sunnuntai. <3





lauantai 22. tammikuuta 2011

Sano muikku!

Mulla on näköjään unirytmi siirtynyt tunnilla taaksepäin, tarkoittaen sitä, että jaksan nukkua vain noin 6.5h-7h yössä. Kokemuksen syvällä rintaäänellä tässä voi kyllä tuumata ettei toi tule riittämään mulle pitkällä aika tähtäimellä, mutta siitä nyt ei kannata olla huolissaan nyt. Välillä sitä ei malta nukkua niin montaa tuntia yössä ja välillä sitä jaksaisi nukkua vaikka kellon ympäri. Mulla toi unenpituuden lyhentyminen johtuu varmasti koestressistä, jota kesti pari viikkoa putkeen. Eli siitä taas normaalitasolle palautuminen vie myös oman aikansa.

Tänään on kiva päivä tiedossa. Menen puolenpäivän aikaan jumppaamaan ja jumpan jälkeen tulen varmmastikin tuomaan kamat kotiin ja lounastsa siinä lomassa jotain. Sitten menen kaupungille ja treffaan Tudball-Tam duo puoli kolmen tienoilla, sillä meillä on vähän shoppailua tiedossa. Mä tarvitsen uudet jumppahousut! Mä aion luopua yksistä todella vanhoista jazz-housuista (jo jazz-housu-sana itsesessään kertoo varmasti että huosut eivät ole ihan sitä uusinta uutta) sitten vasta kun olen saanut uuden parin ei-jazz-housutyyppisiä housuja kaappiini. Nämä kyseiset jumppahousut ovat kyllä palvelleet monta vuotta, mutta nyt ne alkavat olla jo siinä kunnossa, ettei niissä ole enää kiva heilua. Thank God for that.

Illalla on myös tiedossa yökylä samaisen kaksikon luona, jonne myös Rob tulee myöhemmin illalla. Perinteestä poiketen Matt tekee tänään meille ruokaa, joten odotan innolla mitä tuleman pitää.

Muikku!

perjantai 21. tammikuuta 2011

Freedom!

Exams are over! Good God I'm happy! Ohhhh...all this freedom I don't know what to do with it now :)
 Well, at least I can guarantee that wine will be consumed tonight AND I'm going to watch a film that I have been saving especially for tonight.

This is what the rest of my day will look like








sunnuntai 16. tammikuuta 2011

The era of night creams has started! When my friend Laura and I turned 20 years old, we agreed that she would not  use eye creams and night creams until she would turn 30 years old where as I would use all these lovely beauty products from my 20s onwards. Then we are supposed to compare the results ten years later. The idea itself is, of course, interesting, but then we didn't think about the other factors, such as genes, sun bathing, smoking, stressing etc. that have an effect on the final result. I reckon we will both end up having the same wrinkles by the time we are on our 30s, but at least until that age hits, I can envelope myself in an illusion that I have done something to prevent looking old and saggy :) So here is my new baby Biotherm's Skin Vivo night cream


I have been revising everyday at the library during the past few days, and I must say that I was well impressed on yesterday's session. Ask me anything about China's FDI inflows and outflows, car industry, banking sector, or  China and the EU trade relations and I shall give you an answer. So well done me. Today I did a similar session on Japan, but the resources and reading materials were neither as self-explanatory nor as interesting as the China ones were, so I think I need to put a bit more effort into the Japan section tomorrow. The exam is on Tuesday so there is still time.

I have also been very happy with my Estée Lauder Soft Clean cleanser. Love the smell and the fact that it doesn't leave your face dry after the usage, but it still cleans well. The only downside to it, is its consistency, which is a little bit too hard to break and blend between your fingers at first, but once that is done, this item is one of those products that makes your nightly make-up removing session a very enjoyable experience. 

perjantai 14. tammikuuta 2011

Eilinen- ja tämäpäivä ovat olleet tosi kivoja. Eilen palautin yhdentoista aikaan Chinese Business Reportin koululle, jonka jälkeen näin Jinin pikaisesti ennen meditaatiota. Kahdentoista aikaan Karin ja minä treffattiin Student Unionin edessä ja mentiin yhtä matkaa paikan päälle. Meditaatiossa oli taas tosi rentouttavaa ja me tehtiin hengitysharjoituksia, jotka oli tosi haastavia ja keuhot oli kyllä aika tiukoilla pitkien sisää-ja uloshengittelyjen ja hengitystenpidätyksien aikana. Varmaan hapenpuutteen johdosta olo oli kyllä aika euforinen session jälkeen :)

Mun piti mennä illalla Karinille yökylään, mutta se ei sitten onnistunutkaan, joten meninkin Sainsbryn kautta kakkoskotiini Mattille ja Kenille. Matkanvarrella poikkkesin Sainsburyyn ja kävin hakemassa pullon hyvää sisilialaista Shirazia Mattille ja mulle ja Kenille ison Coke Zeron. Ilta meni meillä oikein rattoisasti. Juteltiin, katsottiin telkkua, syötiin Kenin tekemiä ruokia ja suunniteltiin kiinalaista uutta vuotta. Pojat oli myös ostaneet itselleen EA Sportin Active 2, jota mä testasin aamulla tunnin verran ja nyt on kyllä pakko sanoa, että hiki tuli ja harjoittelu oli aika hauskaa. Mun ehdottomat suosikit olivat mountainboarding ja baskettball jumps.

Aamupäivällä töllättiin America's Next Top Modelin 15. kautta kolmen jakson verran ja puolepäivän maissa  lähdin kampaajaa kohti. On varmaan sanomattakin selvää, että kävin myös vähän kiertelemässä kaupoissa. Ja hiuksista tuli kivat!

tiistai 11. tammikuuta 2011

Tuesday's revision avoidance break

Would it be really bad to admit that I kind of like Ellie Gouling? I head her version of Elton John's Your Song last November at the gym and every time I was on a treadmill and the song came on I turned the volume up a bit. Finally, in December I admitted to myself that I liked that song a lot. And today, just an hour ago, I had another I-like-Ellie moment with her Guns and horses song. I hadn't realise that she sings this song too, as per usual. Maybe it is her way of hitting the high notes in her songs that makes me like her. And probably her very down-to-earth looks, which is really nice to see in a comparison of all those glam and overly sexy artists out there. I think she, if anyone, looks like a very typical Brit girl in her 20s -in a good way of course :)






But yeah, I'm so bad at recognizing singers and songs by their name without seeing the person or a music video. If I see the video or artist once, I will probably remember it later too, but I just cannot  link faces and music without having seen an visual image -well unless it is Rihanna or Shakira whose voices are so different from everyone else's. And the same no-visual image-no-idea problem goes with actors and their names.

Tälläistä tällä kertaa

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

What Sundays mean to me

Have I mentioned that I love Sundays and weekends in general? I'm sure I have. It is just so nice to wake up in your own time, you can turn to the left and then to the right, drift away to sleep again if you feel like it, and once you are ready you can wake up slowly knowing that it is Sunday.

Also Sunday breakfast should be a bit special. It doesn't necessarily have to be anything extravaganza, but it has to have a little something that differentiates it from your normal Mon-Fri breakfast porridge. I often have my Sunday breakfast in bed :) Even thought, I'm not a huge fan of eating in bed, on Sundays I will do that if I'm at home. I will have my laptop there with me too and I will read the news properly any maybe watch TV too. I need to have that Sunday morning moment to myself. 

Last year I was so stressed out in the mornings, especially in the spring and early summer that I didn't have the patience to sleep long enough. I went to bed in decent time around 11pm, but woke up at silly hours between 5 and 6am. I had this constant idea in my head saying that I have so much to do, I should be doing something at this very moment and that I can't waist another minute. So went for a morning run. It helped, but the stress had taken over by June and I felt really tired and was fed up with studying - big time. Thankfully that didn't lead to a burn out or anything. So this time around, I have to take it easy.

Even though, I do love my Sunday mornings, I do want some content on my Sundays. Sometimes it is ok to stay indoors all day and brainlessly watch TV or do something similar, but in a long run that is not for me. Again, it doesn not have to be anything extreme, but a good long walk in a park, a visit to a museum, meeting people for coffee or a bit of shopping would all be on the top of my Sunday afternoon list. 

Sundays are important and if you have someone to share it with then even better. 

Have lovely Sundays <3

kuva lainattu


lauantai 8. tammikuuta 2011

Noniin nyt tuli sitten yksi blogipaivityksen mentava stoppi lukemisesta. Sain juuri kahlatuksi lapi 3/4 globalaisation of R&D luennoista ja nyt kylla on paussi paikallaan. Nalka alkaa kurnia pikku hiljaa suonissa, joten voi olla, etta suuntaankin kotiin taman paivityksen jalkeen ja jatkan sitten jollain toisella aiheella. Menulta loytyisi joku kiinaa tai business raporttia. Kiinaa tein kylla tanaan jo aamulla muutaman tunnin, mutta kertaus on opintojen aiti. Tassahan voisi melkein heittaytya hurjaksi ja menna nyt kotiin, syoda, sitten siivota hieman (imurointi viikko osuu talla viikolla mun kohdalle, joten ei auta edes kokeisiin vetoaminen -vaikka en ole kylla tyypiltanikaan sellainen ihminen joka valttelisi sovittuja velvollisuuksia. Tosi vihaan imurointi luultavasti eniten kaikista siivoustoista, heti polyjen pyyhkimisten jalkeen), juoda kahvit ja sitten kofeiinin voimin ryhtya taas toihin.

kuva lainattu


Joo nyt naytti niin houkuttelevalta toi viereisen tyton venyttely, etta kynat ja paperit kasaan ja kotiloon!

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Tänään syttyi lamppu pään yläpuolella kiinan kanssa. Loistavaa! Eihän tässä mennytkään kuin neljä kuukautta ennenkuin se ihme pääsi tapahtumaan. Koin jopa ensimmäiset "vitsit kun lukisin pelkästään kiinaa"-hetken. Toisaalta ihanaa kämppistäni Robia lainatakseni "enjoy whilst that lasts as it will fade away". Thanks Rob!
  
Tänään kävin myös kaupungilla kaupassa ostamassa vähän kotijuttuja ja ruokaa ja tarttuihan sieltä pari muutakin ei-suunniteltua mukaan. Näille ei kyllä ollut mitään perusteita -varsinkin kun olivat aivan normaalihintaisia.

Me käytiin myös tänään katsomassa the Tourist elokuva, josta mä tykkäsin -ehkä eniten koko porukasta. Loppussa oli hauska käänne, joten nyt tekisi mieli vain mennä katsomaan sama elokuva uudestaan vähän toisesta näkökulmasta seuraten. Venetsia näytti upealta ja elokuva oli muutenkin mun makuun. Vähän hömppää ja romantiikkaa ja toimintaa ja voilá. Mun mielestä juuri tällaisille elokuville on aina kysyntää. Glamouria ja toimintaa. Mä käyn mielelläni elokuvissa juuri tällasen elämyksen takia, en välttämättä aina sen takia, että pääsen analysoimaan jotain tiettyä asiaa. I'm easy.

Ihan kamala väsy, jote nyt vain nukkumaan että aamulla jaksaa taas alkaa lukea. Hyvää yötä. Ainiin, ja katsokaa kuinka nätit värit piirtyivät eilen taivaalle auringon laskiessa.


tiistai 4. tammikuuta 2011

The first Tuesday of 2011

The exams are lurking around the corner so these next two and a half weeks will be full of studying at home as well as in the library. That means that I will be either updating my blog very regularly and use it as an excuse for a break from Chinese or Business, or then it means that you will not hear that much from me. Fingers crossed for the first option.