©
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
perjantai 25. marraskuuta 2011
torstai 24. marraskuuta 2011
maanantai 21. marraskuuta 2011
I was reading the Economist on a train today. The issue had an interesting article about the French people's obsession with a number 20. According to the article, teachers grade their students out of 20, the French language uses 20 as a base for counting between 70 and 100 (80 is quartre-vingts 'four twenty'), Paris has 20 arrondissaments, Paris has the 20 kilometres de Paris running race, there is a free newspaper called 20 minutes, and the main news broadcast is called the Journal de 20 heures.
Paris is also hosting the G20 summit this year.
Another article that caught my eye was about Britain's reality-tv business. It was telling how many of the world's most popular tv programmes were invented in Britain -especially when it comes down to unscripted shows such as quiz shows, singing competitions and other forms of reality tv. The article had found interesting figures, as shows such as Britain's Got Talent (created in 2006) has become cloned to 44 countries, there are 22 different versions of Wife Swap and 32 of Masterchef. According to the article, until June this year, Britain supplied 43% of the whole global entertainment formates, followed by the US (22%) and Netherlands (11%), the rest of the sum was divided between the rest of the world (24%).
How can this be then? It has all to thank a government action in the early 1990s and later in 2004, when trade regulations ensured that most rights to tv shows became retained by those who make the tv shows, not those who broadcast them. Thereby, production companies went global in order to further sell their tv formats. For instance, Claire Hungate the CEO of Shed Media (The Bachelor Waterloo Road, Young Herriot, Garrow's Law, Who Do You Think You Are US, The Choir, The World's Strictest Parents, Supernanny, Stace Dooley Investigations etc) said that 70-80% of their profits come from intellectual property (that is from selling formats and tapes of shows that have already been broadcast mostly to other countries).
Consumer tastes are also changing continuously. Now the trend seems to be (according to the Economist) for gritty, fly-on-the-wall documentaries like One Born Every Minute, and soft-scripted Made in Chelsea and The Only Way is Essex types of shows.
Interesting.
perjantai 18. marraskuuta 2011
Ai ai ai torstai.
Aamu alkoi luonnollisesti pitkällä treenillä. Itse tykkään erityisesti siitä kun aurinko alkaa pilkahdella kunnolla Tuomiokirkon takaa ja tanssistudion/salin peilit heijastaa valoa Helsingin kattohen ylle. Siinä, mä ei voi muuta kun vain ajatella, että onpa aika upea tapa aloittaa päivä ja että tästä päivästä ei voi tulla muuta kuin hyvä. Harmi vain että eilen tästä ei päästy nauttimaan ihan täysin siemauksin, sillä ulkona oli pilvistä ja tihkuista koko päivän, mutta niinä päivinä kun aurinko tosiaan tulee esiin niin ei voi muuta kuin ihastella.
Me oltiin jo eilen päätetty Katin kanssa, että mennään keskipäivällä leffaan. Treffattiin Kinopalatsilla ja ostettiin liput Drive elokuvaan. Katilla ja mulla on ollut pienestä lähtien kiva leffassa känyti traditio, joten nyt oli hauska tehdä sama pitkästä aikaa. Kati on myös maailman parasta "tiskin alta" chick flick leffa seuraa! Meillä menee tollainen hömppäleffamaku niin täydellisesti yksiin että se on vain täydellistä. Yleensä mitä huonompi leffa sitä suuremmalla todennäköisyydellä me nautitaan :) Lainatakseni erästä henkilöä "te katotte aina vaan jotain kamalaa kuraa" Jep. Kuraahan se onkin mutta välillä sellaistakin tarvitaan. Jokaiselle elokuvagenrelle löytyy aina aika ja paikka. Että keep on making those films!
Jotta päivä etenisi yhtä hyvin kun tähänkin asti, päätettiin mennä kokeilemaan Hanko sushia. Itse olin ainakin kuullut vähän ristiriitaisia arvioita tästä sushi ketjusta, joten nyt kun Kati ilmoitti haluavansa sushia oli hyvä hetki katsoa miten asian laita todella oli.
Ja niin oikein hyväähän se oli. Katilla oli sushisetti M ja itse otin temakin ja udon nuudelikeiton. Yummy :)
Aamu alkoi luonnollisesti pitkällä treenillä. Itse tykkään erityisesti siitä kun aurinko alkaa pilkahdella kunnolla Tuomiokirkon takaa ja tanssistudion/salin peilit heijastaa valoa Helsingin kattohen ylle. Siinä, mä ei voi muuta kun vain ajatella, että onpa aika upea tapa aloittaa päivä ja että tästä päivästä ei voi tulla muuta kuin hyvä. Harmi vain että eilen tästä ei päästy nauttimaan ihan täysin siemauksin, sillä ulkona oli pilvistä ja tihkuista koko päivän, mutta niinä päivinä kun aurinko tosiaan tulee esiin niin ei voi muuta kuin ihastella.
Me oltiin jo eilen päätetty Katin kanssa, että mennään keskipäivällä leffaan. Treffattiin Kinopalatsilla ja ostettiin liput Drive elokuvaan. Katilla ja mulla on ollut pienestä lähtien kiva leffassa känyti traditio, joten nyt oli hauska tehdä sama pitkästä aikaa. Kati on myös maailman parasta "tiskin alta" chick flick leffa seuraa! Meillä menee tollainen hömppäleffamaku niin täydellisesti yksiin että se on vain täydellistä. Yleensä mitä huonompi leffa sitä suuremmalla todennäköisyydellä me nautitaan :) Lainatakseni erästä henkilöä "te katotte aina vaan jotain kamalaa kuraa" Jep. Kuraahan se onkin mutta välillä sellaistakin tarvitaan. Jokaiselle elokuvagenrelle löytyy aina aika ja paikka. Että keep on making those films!
Jotta päivä etenisi yhtä hyvin kun tähänkin asti, päätettiin mennä kokeilemaan Hanko sushia. Itse olin ainakin kuullut vähän ristiriitaisia arvioita tästä sushi ketjusta, joten nyt kun Kati ilmoitti haluavansa sushia oli hyvä hetki katsoa miten asian laita todella oli.
©
maanantai 14. marraskuuta 2011
The best jam on earth -makes even the photo go slightly unstable. Yes it is that good.
White-black-birch theme
Klaus Haapaniemi and Valio's milk carton
Lamb cranberry canapés
Mud cake
©
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)